Elämänviisaus

Ellei teillä ole geneettisiä ongelmia, haluatte mennä naimisiin, saada perheen ja olla tärkeänä osana yhteisöjänne. Jos taas perheesi on täynnä epämuodostuneita alkoholisteja, isäsi oli homo pedofiili ja äitisi kleptomaaninen prostituoitu, niin älä ota tätä kohtaa huomioon.

– Vijay Prozak (ANUS.com)

Mainokset

Saatana Palvoo Meitä

Huolimatta valtamedian kaikista yrityksistä vallata hevimetalli ja tehdä siitä salonkikelpoista, oikea metallitaide pysyy vielä outolintuna kaikille muille paitsi sisäpiirin hyväksytyille. Sota, ahdistus, suru, kuolema, saatana, tuho ja pahuus pysyvät vielä poissa aamulehden sivuilta ja aamuradion höpötyksestä. Metalli on pystynyt säilyttämään särmänsä ja sitä tuskin ikinä hyväksytään muitten kuin tekijöidensä ja kuuntelijoittensa puolesta. Metallin tapa pureutua ihmisyyden ytimeen heijastamalla sen pimeimpiä puolia pysyy vielä ei-toivottuna tapana toimittajille ja julkaisijoille.

Viime vuoden (2013) ehkä laadukkaimman metallilevyn julkaisi brittiläinen vanhan ajan hevimetalliyhtye Satan. Heidän levynsä Life Sentence sisältää samanlaista materiaalia, joka aikoinaan inspiroi uuden tyylisuunnan, speed metallin, syntyä Kaliforniassa kuulostaen kumminkin myös tähän päivään sidotulta. Kitaramelodiat ovat teräviä ja kauniita, laulajan saarnatessa kuolemasta ja sankareista kovaa ja korkealta, kunnon raspia myöskään unohtamatta. Kaunista, mutta samalla myös aggressiivista, aivan kuten samojen miehien levyillä jo 80-luvun alussa. Kansilehden sivuilla miehet seisovat suorin selin välittämättä tuskin enää suuremmin näyttävätkö ’siisteiltä’ vai eivät, rinnassa ainoastaan sama polte, joka sai heidät yli 30 vuotta sitten tarttumaan soittimiinsa ja aloittamaan epätodennäköisen matkansa kohti hevimetallin kulta-aikaa. Onnistuivat siinä mielestään tai eivät, jälkensä he jättivät kumminkin metallin sointiin ja suorittivat jotain, mistä moni sohvaseikkailija ei pysty edes haaveilemaan: loivat tyylillään 20. vuosisadan tärkeintä alakulttuuria.

Hauskinta tässä vuodessa oli se, että  sen parhaat julkaisut olivat Satanin ja Black Sabbathin uudet levyt. Samat yhtyeet, jotka julkaisivat tärkeimmät teoksensa jo 70-luvulla. Nyt he kantavat soihdut kädessä samaa viestiä, josta he saarnasivat jo silloin: meidän päätöksemme ovat johtaneet meidät helvettiin saatanan levitellessä siipiään kaiken taustalla nauraen. Ozzyhan aikoinaan lauloi paahudesta, joka pilkkasi hyväuskoisia ihmisiä, kun ahneet johtajat veivät heidät himojensa saattelimina tuhoon ja kadotukseen. Eli viesti oli jopa kristillinen. ’God Is Dead?’ kysyy Black Sabbath uudella levyllään ja kurkistaa takaisin maailmaan, jonka he jättivät aikoja sitten, nähden maan päällä ainoastaan pahemman kaaoksen kun aiemmin. Eivätkä pään sisäiset viestit Jumalan kuolemasta ole vieläkään hellittäneet. Myös Satan on samoilla linjoilla ja laulaa levyllään jopa pelottavan positiiviseen sävyyn verrattuna esim. 90-luvun alun metallituotteisiin.

Vuonna 2013 metalli tekee näemmä paluuta juurilleen ollen hetken kuumimalla luomakaudellaan antikristillisillä poluilla. Nyt on vuosi 2014 eikä 1970, mutta olot metallin synnylle ja loistolle ovat jopa oivallisemmat kuin silloin. Kiitos siis Black Sabbath ja Satan, että kävitte muistuttamassa meitä. Nyt on enää meistä kiinni pystymmekö jatkamaan metallin ikitärkeää viestiä ja herättämään ihmiset, ennen kuin Satanin Life Sentence levyn viimeisin biisin sanat ovat liiankin totta.

As flames devour this forest, all around as far as they eye can see
Perfect devastation, a life free zone for evermore it would seem
As seasons fly, a seed may bloom against the odds
Maybe so, in another life, another universe maybe
But nothing grows, nothing grows here

No more to live no more to endure, no more to give
I’ll meet you in another life
No more to breathe, no more to feel, no more to speak
I’ll meet you in another life

Another life, another universe
Another life, another universe

A pyroclastic cloud tears the life from everything in it’s path
Blackens out of the sun, and in it’s wake leaves only ash

Another life, another universe
Another life, another universe

– Satan: Another Universe (Life Sentence, Listenable Records 2013)

Osta digitaalinen levy hintaan 8€.

Koti, Uskonto ja Isänmaa

Kuva

Tänään on 06.12.2013. Suomen itsenäistymisestä on kulunut tasan 96 vuotta. Linnanjuhlat, Tuntematon sotilas ja Finlandia. Mitä tähän päivään kuuluu? Talvisota. Silloin aikoinaan se yhdisti kansan. Nykyään se erottaa sen. Toisten mielestä koko typerän asian voisi unohtaa ja voisi muistella vaikka siivoojia ja putkimiehiä, niitä jokapäiväisen itsenäisyyden sankareita. Siitä on niin kauan aikaakin.

Itsenäisyys tuntuu tänä päivänä itsestäänselvältä. Mitä sen eteen on tarvinnut tehdä? Minähän voin vapaasti kulkea kaupungilla, ostaa mitä haluan, eikä ketään yritä loukata minun tai seuralaisia, maamme itsenäisyydestä puhumattakaan. Ei se voi olla niin hienoa juttu. Lopettakaa se sotilaista jauhaminen. Mitä suurempaa he muka ovat voineet tehdä? Eivät mitään. Lopulta kumminkin jokainen, joka vertaa itsenäisyyttämme puolustaneita sankareita hetkeäkään miettimättä tavalliseen jokapäiväiseen työntekijään, tekee suuren virheen. Arkiset tekomme eivät ole mitään verrattuna loppumattomana virtana maaperäämme valuneeseen vereen, joka on sittemmin sen pyhittänyt ja lahjoittanut meille, ansiottomille. Meidän päivittäiset teot eivät vahvista tai puolusta itsenäisyyttämme. Päinvastoin, olemme alamäessä kunnes seuraava sota tai konflitki syttyy, ja tulee uusien sukupolvien aika näyttää itsenäisen Suomen voima, tahto ja kunnia.

”Neuvottelijasankareitten” ja ilmaisen terveydenhuollon päivä. Näitä asioita pitäisi juhlia, ei talvi- ja jatkosodan sankareita. Nämä asiat ovat itsenäisen Suomen perusta ja sotasukupolvien perintö. Näillä aseilla ei kumminkaan itsenäisyyttä säilytetä. Ainoa keino sen säilyttämiseen on ikuinen taistelu, niin eilen, tänään, kuin huomennakin, kunnes historian alati samoja uurteita seuraavat virrat vetävät meidät, pienen pohjoisen kansan, taas pyörteisiinsä ja joudumme maailman eteen näyttämölle, kun esirippu repeää auki tykkien jauhaessa ja miesten laotessa seuraavien sukupolvien vuoksi, jotta he voisivat saada verenperintönä oman ja itsenäisen maan. Maan, jota emme ole ansainneet, mutta minkä olemme saaneet velvollisuudeksi puolustaa sitä,  ja säilyttää se taas aina seuraavaksi tulevia sukupolvia varten.

Suomen Sisu

014_IMG_5699Soini Myyttinen henkilö nimeltä Sisu, joka asuu keskuudessamme kuin tuntematon kaduntallaaja. Emme tunne häntä, mutta emme myöskään ajattele häntä kohtaan pahaa. Neutraali reaktio, hyväksymme hänet maailmaamme, niin kuin hyväksymme bussissa vieressämme istuvan henkilön. Kaikki jatkuu ennallaan, vaikka hän onkin olemassa, ajattelee ja hengittää.

Sisu on vahvin yksinäinen ominaisuus, jolla kuvata kansaamme. Tiedämmekö enää mitä se tarkoittaa? ”Sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta. Sisun käsite on osa suomalaista kansallisidentiteettiä. Entistäkin tunnetummaksi käsite suomalainen sisu tuli sittemmin talvisodan aikana.” – sanoo Wikipedia. Nämä ovat yleisimpiä vertauksia kansallisesta ylpeydestämme, ehkä jopa kliseitä. Kaikki toistelevat niitä, vaikka merkitys jää epäselväksi. Talvisota, tuo yleisimmin sisuun liitetty tapahtuma, on hyvä aloitus, kun kuviteltu turisti kysyy : ”what is this ”sisu” you speak of ?” Ehkä myös selitämme hänelle lannistamattomuudesta, jolla moderni yksinhuoltajavanhempi ruokkii perheensä tehden kahta työtä ilman hetkenkään vapaa-aikaa. Mutta onko Sisu tätä? Näinhän voisi periaatteessa kuvata ihan mitä tahansa yleismaailmallista kovan tahdon käsitettä, joka ei ole riippuvainen kansallisesta identiteetistä. Erottuuko Sisu näillä sanoilla esim. vanhasta yhdysvaltalaisesta ”where there is will, there is way” käsitteestä? Vai hukkuuko se ainoastaan suureen joukkoon muita kovan tahdon ja lannistumatton mielen ilmaisuja?

Kuva

Ei aloiteta Karjalankannakselta, liian itsestäänselvää. Lähdetään Tervanevalle (katso kuva ylhäällä). ”Sisu, no joo, mutta sehän käytti kaiken maailman kiellettyjä aineita, ja lopulta jopa joi itseltä hengen”. Käsitteemme Sisusta on rikottu, sitä ei enää ole. Se on mikä tahansa brändityöryhmän keksimä markkinointitermi, joka ei soi enää tavallisen kansalaisen korvissa. Talvisota on sodittu jo, tänään ei ole sotia. Missä todistaisimme tahtomme? Millainen on se voima, joka antaa meille, suomalaisille kelpaavan, itsetuntoa kohottavan hengen. Se ei löydy enää Tervanevalta ja Karjalakin on vielä rajan itäpuolella.

Se löytyy meistä, itsestämme, kun katsomme tarpeeksi tarkkaan. Se elää niin Talvisodan taistelijassa, kuin  myös minussa ja sinussa, jokaisessa Suomen maan kansalaisessa, jokaisena aikana. Kätkettynä kauas  se elää vielä,  ja jonain päivänä se nousee, kun kaikki muu on mennyt. Toivo, viha, rakkaus, suru, ystävyys, kateus. Se löytyy kaiken tuon takaa, vaikka ei mitään muuta enää olisikaan, Sisu säilyy. Se säilyy kun kuolema katsoo meitä silmästä silmään. Vaikka vastustajan numerot ovat ylivoimaiset, eikä voitosta näy merkkejä, me jatkamme. Hyökkäämme kunnes viimeinen hengenpihahdus on päässyt ulos kuolevasta ruumiistamme ja Jumalat ovat valmiita ottamaan hengemme käsiinsä. Sisu kantaa meidät rajat tuolle puolen, Sisu elää meissä ja kuolemattomissa sieluissamme.

Dilemma

”Kirjailija (Aleksandr Solženitsyn) totesi, että länsimaiden fundamentalistinen suhtautuminen ihmisoikeuksiin oli johtamassa tilanteeseen jossa yhteiskunta ei enää kykenisi suojelemaan jäseniään rikollisilta.” – Timo Hännikäinen (Sarastuslehti)

Ihmisoikeuksien perimmäinen ongelma.