Inhorealistiset Arviot

”Kun katsot maailmaa värjäämättömien lasien läpi saatat nähdä kakkakikkareen kadulla”.

menetetty1valtakunta

Amoral – Fallen Leaves & Dead Sparrows

amoral

Amoral tekee N’Sync/Sonata Arctica hybridiään haluna täyttää lavanedustat isien rahoja käyttävillä teineillä ja coreskenen katu-uskottavilla jätkillä. Biisit eivät etene minnekkään, eri osaset eivät sovi yhteen keskenään eikä mitään ole tehty loppuun saakka. Ainoana ajatuksena koko levyllä on, ettei ketään vaan loukkaannu tästä. Tämä levy-yhtiön mittatilaustyö liikkuu vaarallisella alueella yrittämällä miellyttää kahta porukkaa, metalcore-äijiä ja myös netissä itkeviä kakaroita. Mitä jos suunnitelma paljastuu, eikä ketään osta levyä? Lafkan markkinointtiassistentti joutuu sitten palaamaan lähiöyksiöönsä onnettomana ainoastaan häntä kännissä hakkaava poikaystävä seuranaan.

Põhjast – Thou Strong, Stern Death

pohjast

Immortalit, Bathoryt sekä muut pakanabändit on kuunneltu ja lisään sekoitettu aimoannos energiaa ja sävellystekniikkaa. Jos haluat kuunnella jotain uutta metallia, niin kuuntele tätä. Biisit ovat pitkiä ja rakentuvat kauniille kitaramelodioille ja riffeille, unohtamatta laulajan uskomatonta raspia. Kappaleiden rakenteet ovat varoen tehty, tasapainoillen toiston ja yllätyksen välissä, lopputuloksena läjä onnistuneita ja kaihoisia metallipurkauksia. Kikkailulle ei jätetä varaa, vaan biisit puskevat läpi harmaan kiveen tiukalla soinnillaan ja energisellä poljennollaan. Tämä on kaunista, lujaa ja vahvatahtoista hevimetallia niille, jotka eivät ole vielä hukkuneet nostalgian syövereihin tai kadonneet arkihelvetin jalkoihin.

Carcass – Surcigal Steel

carcass

Alkuun Europe-intro. Tämä on 80-luvun speed metallia höystettynä Maidenilla. Ei oikeastaan mitään muuta sanottavaa. Ei mitään häkellyttävää, ajatuksia provosoivaa tai miettimään pistävää. Eli täydellistä musiikkia nykyajan metallilaumalle, laimeaa kuin päivän pöydällä seissyt teekuppi.

Beastmilk – Climax

Beastmilk-Climax-800x800

Post-Punk? En ole ihan kärryillä uusista genre-määritelmistä. Joy Division/Depeche Mode siitoksensa tyylillä ulostunkeva Beastmilk onnistuu saamaan kappaleisiinsa groovia ja syvyyttä tiettyyn pisteeseen saakka, joka on ulottumattomissa monilta nykypäivän yhtyeiltä. Laulajalla on homma hallussa, biisit pysyvät kasassa ja laukkaavat eteenpäin, vaikka ote on rento, ellei jopa hellä. Kaikesta huomaa, että muusikot ovat tehneet kotiläksynsä huolella. Lopulta käteen jää vain kumminkin ontto kuori, nostalgiaa, millä ei ole samanlaista taiteellista arvoa kuin lajityypin määrittelijöillä.  Seuraava.

Ranger – Knights of Darkness

ranger

Riffit ovat Priestiltä, ääni King Diamondilta ja melodiat Satanilta. Näiden jätkien kanssa olisi varmaan hauska ottaa pari olutta kuunnellen vanhaa Motörheadia, Mercufyl Fatea ja Diamond Headia vinyyliltä. Pysyttelisivät kuitenkin siellä fanialueella, eihän tätä voi taiteeksi kutsua hyvänä päivänäkään. Tosin kertoo ehkä (suomalaisen) metallin tilasta, että tälläisillä throwback-yhtyeillä on niin kova tilaus. Ei kiitos, seuraava.

Stam1na – SLK

f8898ca23588ef6db0adac571f31a892

Parasta metalcorea, jota olen kuullut.

Mainokset

Hengellinen Metalli

Kuva

Tyhmä määritelmä? Aivan.

Hengellinen metalli syntyy, kun tavat kuolevat, mutta henki elää. Texasilainen necroklassinen Goatcraft innoitti minut tähän artikkeliin. Oiva esimerkki, miten metallia voi tehdä ilman, että turvautuu tavallisiin keinoihin (särö, tuplabasso, huutolaulu). Metallin henki jatkuu Goatcraftissä, vaikka muut tyylit ovat jo elämässä loppuun lyhyen elämänkaarensa. Hevimetalli on lapsuuden musiikkia ja lapsuus loppuu vääjäämättömästi joskus, halusimme sitä tai emme. Sama lapsen henki kumminkin asuu meissä läpi elämämme, vaikka kuoremme vaihtuvat. Huono esimerkki uudesta suunnasta metallille, jota en voi kumminkaan olla käyttämättä, on Metallica. Heidän onnistuneimmat kappaleet, Orion ja The Call of Ktulu, ovat antaneet osviittaa siitä, mihin suuntaa metalli voisi kehittyä kultakautensa jälkeen. Kappaleet muistuttaisivat enemmän mini-sinfonioita kuin tavallista pop- tai rockkappaletta. Vaikka Metallican ilmaisutavat olivatkin perinteisiä (särö, tuplabasso, huutolaulu), tulos oli kumminkin erittäin tuore, vaikkakin metallia siinä kuin mikä muukin heidän levyillä ollut raita.

Kuva

Suomalainen Beherit teki  metallin laskuhumalassa elektronisen levytyksen, aikaansa edellä olleen Electric Doom Synthesiksen, joka ei ollut metallia nähnykkään, mutta kuulosti yhtä ilkeältä kuin parhaimmat death ja black metal levyt. Esitystekniikka oli midi-vetoinen syntetisaattorinauhoitus, ja lopputulos muistutti tulevaisuuden kauhuelokuvan soundtrackia, jolle rock-albumi oli vieras taiteenlaji. Norjan mestari, Varg Vikernes ja hänen yhden miehen yhtyeensä Burzum, taas liikkui uransa alkuajoista lähtien sinfoniamaisilla vesillä ja onhan tehnyt jopa pari puhdasta syntetisaattorilevyä. Molemmat (Dauði Baldrs, Hliðskjálf) ovat mielestäni erinomaisia. Vikernesin levyttämä Tomhet on myös genren kärkituotantoa. Synkkä, unenomainen ja eeppinen. Ja vaikka Burzuminkin kiivain luomiskausi on ohi, ei tule kumminkaan vielä unohtaa tätä metallin valovoimaista ja ristiriitaista artistia, ketä on aina marssinut metallin etujoukoissa. Hänen uusin albuminsa, Sôl Austan, Mâni Vestan, on erittäin hieno levytys ’uutta’, hengellistä metallia. Musiikki on jotain, mitä et ole oikein ikinä kuullut, tai et ainakaan osaa kuvailla sitä sanoin,  mutta samallalöydät siitä oudon, rauhoittavan vaikutuksen, joka on tuttu jokaiselle metallia enemmän kuunnelleelle. Suosittelen tätä levyä erittäin lämpimästi kaikille, olit sitten metallipää tai et. Hienoa nähdä, kuinka artistit osaavat vielä luoda nahkansa, eivätkä vaan toista samaa jo hyväksi havaittua kaavaa.

henki1

Tämän(kin) uuden suunnan juuria voisi etsiä Black Sabbathin War Pigs kappaleesta. Biisi on erittäin pitkä, sisältää paljon erilaisia osia, eikä siihen riitä tavallisen poppia kuuntelevan kärsivällisyys. Metalliheimolle se on kuitenkin merkkiteos. Erittäin raskas, mutta samalla myös häikäisevän kaunis, todellinen. Tähän suuntaan metalli voisi liikkua taas yhden ajan tullessa päätökseen. Eikä tarvitse tutkia kuin hieman historiaa, esi-isiemme antia, siellä kun itää ikuiset metallin siemenet. Tavat tehdä metallia alkavat olla vähitellen vähissä.  Tällä hetkellä tuntuu, että metalli on polttamassa itseään loppuun. Viime vuosina olemme nähneet aina vaan uusia retro-aaltoja, jotka ovat sisältäneet sekä hyviä, että ei-niin-hyviä tekijöitä. Samalla myös vanhat mestarit ovat nousseet ikiunestaan ja tuoneet kädenjälkensä metalliin näinä lopunaikoina. Siellä tulos on ollut jopa häikäisevää. En kuitenkaan päästä irti siitä ajatuksesta, että metalli on juoksemassa tiensä päähän. Vuosia voi olla jäljellä vielä paljonkin, viisi, ehkä jopa kymmenenkin, jos puristamme kaiken mehun irti kuivasta hedelmästämme. Nyt alkaa hiljaa jo kolkuttelemaan ovellamme aika, jolloin meidän täytyisi miettiä saavutuksiamme kulttuurina, ja sitä, mihin voisimme tästä jatkaa. Loppuun hyvä ehdotus mestari Beheritiltä.